Kausi 2018

SM-ENDURO, ARCTIC RACE ROVANIEMI 17.2.2018

SM PRO

Kilpailun voittoon ajoi Pukkilasta kotoisin oleva Markus Roine.
Toiseksi ajoi kahdeksan sekuntia Markukselle hävinnyt ja suomen mestaruuden voittanut Jesse Hottinen, kolmanneksi ajoi Mikko Hämäläinen.

Roine ajaa Ski-Doolla, ja lähti Rovaniemen MK-enduron osakilpailuun vahvoilla odotuksilla, kun kelkan säädötkin saatiin vasta Kemijärvellä mieleisiksi. “Kelkan toimivuuteen olen tehnyt todella paljon töitä apujoukkojen ja Tuomisen Jonin kanssa. Motopalvelu Niemisessä on tehty lukemattomia tunteja töitä, jotka nyt tuottivat tavoitellun sijoituksen”.

”Rovaniemellä reitti oli raskas ja haastava, ehdottomasti paras kaikista tämän vuoden kilpailuista”, kertoo Roine. Hän sijoittui Karstulassa 5:ksi, Vaalassa 4:ksi ja Giantin yleiskilpailussa tuli 2:ksi.

Ensi kauden suunnitelmissa Roineella olisi jatkaa vielä kilpailemista. Siihen asti ainakin enduroiden osalta kautta voi muistella vaikka AlfaTV:n lähetyksistä. ”TV-lähetykset on ollut tosi hyvä juttu, saadaan harrastajia sen myötä ja tukijoille lisää näkyvyyttä”, toteaa Roine.

SM-Pron luokan Suomen mestari 2018, Jesse Hottinen

Toiseksi ajanut Hottinen oli iloinen mestaruuden vahvistuttua. Pahimman kilpakumppanin Konsta sulkavan kokiessa tekniikkamurheista ensimmäisellä erikoiskokeella ajamiseen oli tullut varmistelun makua ja viimeisellä erikoiskokeella mestari joutui ajamaan kohtuuttoman pitkän matkan hitaamman perässä. ”Osakilpailun voitto saattoi mennä siinä lumipölyssä, mutta ei haittaa! Nyt tuntuu erittäin hyvältä, että vuosien panostus lajiin on vihdoin tuottanut sen lopputuloksen, johon on aina tähdätty”, Hottinen kertoo. Giant-voitto sekä suomenmestaruus ovat olleet aiemminkin Hottisella lähellä, mutta tänä vuonna kaikki palaset olivat kohdallaan. Kelkka toimi täydellisesti ja ajo kulki. ”Kiitän erityisesti isääni Pekkaa, joka on vuodesta toiseen kulkenut huoltomiehenäni kisoissa ja laittanut kelkat kuntoon ennen kisoja. Kiitos kuuluu myös Petri Roiniselle kelkan säätöjen työstämisestä näiden vuosien varrella ja kaikille muille tukijoille sekä yhteistyökumppaneille! Unohtaa ei saa myöskään kilpailun järjestäjiä, joita ilman kisaaminen ei olisi mahdollista. Se uurastus ansaitsee ehdottomasti kiitosta, sillä vapaaehtoiset käyttävät paljon aikaa tämän lajin eteen”, Hottinen kiittää.

HISTORIC

Historic-luokan kilpailun voiton vei Heikki Häyrynen, toiseksi tuli Pylvänäinen Mika ja kolmanneksi Matikainen Veli-Matti.

Häyrynen ajaa Lynxillä hän on Kajaanista kotoisin. ”Rovaniemen reitti oli monipuolinen ja erittäin hyvin merkattu”, toteaa Häyrynen. Hänellä meni myös Karstulan kilpailu hyvin, mutta jarrujen kanssa oli ongelmia joka tiputti sijoituksen neljänneksi meni. Vaala ja Giantti jäi Häyrysellä ajamatta sairastelun vuoksi.

Häyrynen harrastaa kesäisin moottoripyörällä ajamista, josta on hänen kestävyytensä on peräisin. ”Aikaisempina kautena olen ajanut tuhansia kilometrejä, mutta tänä talvena tuli ennen kilpailuja 300 km”, Häyrynen kertoo. Hän ajaa ja säätää kelkat yhdessä kavereiden kanssaan: ”Huoltomies on meillä yhteinen ja osaava kaveri”.

SM-JUNIORIT

SM-Junioreiden kilpailun voiton vei jälleen Saku Niskanen. Niskasen vauhti on koko kauden ollut huimaa ja varmuudella voidaan odottaa nuorelta mieheltä menestystä jatkossakin. “Kiitokset kilpailun järjestäjälle hienosta kisasta ja äitille terveiseet”. Toiseksi Onni Hosio ja kolmanneksi Juuso Karttunen.

LEGENDAT

Legendat-luokassa voiton vei monien vuosien kokemuksella kilpakuljettaja Ahti Kolehmainen, toiseksi tuli Pentti Laituri ja kolmanneksi Harri Hynynen.

”Hyvä kilpailu ja hyvä reitti” Kolehmainen toteaa. Kilpailu kausi onnistui hänellä hyvin ja eikä hän ole vielä tehnyt suunnitelmia tulevalle kaudelle 2019. ”Tukijoukot toimii hyvin, mutta ovat lihavassa kunnossa, mutta olkoon”, Kolehmainen naurahtaa. Kolehmaisen Lynxille ei ole kauden aika juuri muuta tehty, kuin tankattu. ”Rovaniemellä kaikki on toiminut hyvin tiedotukset, infot, reitit ja huollot on lähellä, ei tarvitse lähteä mihinkään. Siitä iso kiitos Articrace kilpailun järjestäjille!” kiittää Kolehmainen.
Kolehmainen lähettää Veeralle ja Siirille terveisiä Kuusamoon.

SM-SPORT

SM- Sportissa voiton vei Pekka Töhönen Kuopiosta Ski-Doollaan. Toiseksi ajoi Jukka Levelä ja kolmanneksi tuli Jerri Tuominen

Reitti oli Töhösen mukaan merkattu hyvin ja se oli haastava. ”Oli todella tarkkaan ajettava. ”Karstula ei mennyt suunnitelman mukaan, olin liian hidas”, naurahtaa Töhönen.

”Kelkkaa on säädetty ja väännetty aika lailla ja nyt saatu kuntoon. Isot kiitokset siitä Janne Sokalle Kuopioon” kiittää Töhönen. Tulevana kautena Töhöne vaihtanee eri luokkaan. ”En ole kovin innoissani jos luokassa ajaa 3-5 kuskia” hän pohtii.

SM-MASTER

SM-Masterissa voittoon ajoi Jarkko Lahenius Artic Cat:lla. Toiseksi tuli Jari Lehtonen ja kolmanneksi Kimmo Pakonen.

Voittoon ajanut Lahenius oli todella tyytyväinen kelkkansa toimintaan. “Viikolla käytettiin kone auki ja oikaistiin kampiakseli, ilmeisesti se oli ottanut itseensä aikaisemman moottorivaurion yhteydessä”. Aikaisemmin Snowcrossista tunnettu kuljettaja oli tyytyväinen suoritukseensa, vaikka välillä oltiin kolmos erikoiskokeella jumissa kelkan allakin. “Metsätien ylityksessä sattui jotain ihmeellistä, siinä meni oma aikansa, että sai itsensä punnerrettua kelkan alta pois.” Kahdelle ensimmäiselle erikoiskokeelle nopeimmat ajat ajanut Lahenius varmistelikin jo viimeisellä erikoiskokeella maaliinpääsyä ja nopeimman ajan viimeiselle erikoiskokeelle ajoi toiseksi sijoittunut Jari Lehtonen.

Toiseksi ajanut Lehtonen lähti tavoittelemaan voittoa, koska vauhti on näyttänyt riittävän kärkisijoihin. Tämä kausi on mennyt Lehtosella positiivisin mielin aina SM-Masters luokan voittoon asti, vaikka hänellä ei ollut minkäänlaisia odotuksia kauden alussa. Lehtonen osallistuu vielä Pikku-Syötteelle sprintin finaliin. Hän on tällä hetkellä sprintin pisteissä toisella sijalla, joten tuplamestaruuteenkin on vielä mahdollisuus. ”Kisan järjestäjille lähetän terveisiä paljon, on ollut todella hyviä kilpailuja ja reittejä missä on saanut ajaa kilpaa.” päättää Lehtonen.

HARRASTE A

Harraste A luokan voiton vei Kemijärveljäinen Ari Peltoniemi Ski-doolla.
”Rovaniemen reitti oli vaativa, luminen ja paljon oli patteja, isoja ja pieniä”, Peltoniemi kertoo. Hän on tottunut ajamaan tällaisia reittejä eikä ollut mitään uutta opeteltavaa. Giantti jäi Peltoniemeltä kesken kun ”puu tuli vastaan”, hän naurahtaa. Peltoniemi on odottanut ehjää kautta ja hyviä suorituksia, nyt se toteutui. ”Minulla on 11 vuoden tauko kilpailemisessa, koska perheen perustaminen ja loukkaantuminen oli tässä välissä. Monesti olen miettinyt kilpailemisen uudelleen aloittamista, mutta tästä on helppo jatkaa 2019 kaudelle”, Peltoniemi kertoo. Hän on säätänyt kelkan Einari Kaakkurivaaran, huoltomiesten ja muiden auttajien kanssa. ”Pojat on jopa yötä vastaan kasannut kelkkaani, että voisin ajaa kilpaa. Iso kiitos kaikille jotka mahdollistivat kilpailemisen”, kiittää Peltoniemi Lenni poikansa kanssa.

Luokan toiselle sijalle ajoi Ville Lukkari ja kolmanneksi Roni Venäläinen.

HARRASTE B

Harraste B -luokassa voiton vei Juukalainen Teemu Laine Arctic Cat:lla. Toiselle sijalle ajoi Tuononen Tatu ja kolmanneksi Tuomas Haukkala.

”Rovaniemellä paras reitti mitä tänä talvena ollut: vauhdikasta, mielekästä ja haastavaa tarkkaa ajettavaa”, Laine kertoo. ”Lähdössä kelkka ei meinannut lähteä käyntiin, huoltomies käski antaa hanaa ja siitä se sitten lähti käyntiin. Hyvä neuvo” hän naurahtaa.

SEMI-PRO

Semi-PRO voiton vei Arto Jutila Ski-Doollaan Kauhavalle. Toiseksi tuli Henrik Rösh ja kolmanneksi Juho Jurvanen.

Jutilan mukaan reitti oli hyvä, pehmoista ajettavaa, mutta tarkkaa ja vaativaa ajoa, sekä fyysisesti raskasta. Jutilalla ei ole vuodelle 2019 vielä tarkempia suunnitelmia.

SM- LADYT

Voittoon ajoi Jonna Simontaival Maaningalta Arctic Catillaan. Rovaniemellä toiseksi ajoi Virpi Kukkonen ja kolmanneksi Susanna Kumpula.

Kausi 2018 ollut menestyksekäs Simontaipaleelle. “On ollut mahtavaa huomata ero omassa vauhdissa edelliseen vuoteen verrattuna treeni- ja kisapolulla. Tähän kauteen aloitettiin panostaminen jo edellisenä keväänä kun aiempi kausi päättyi, joten nyt on mahtavaa huomata että kaikki se työ on tuottanut tulosta! Kiitän kaikkia yhteistyökumppaneitani, kisajärjestäjiä, sekä muita tukijoitani, ja toivotan onnea myös muille menestyneille kilpakumppaneilleni!

Jesse Hottinen #45 Vaalan kisan voittoon ja kärkeen SM-pisteissä!

Kauden toinen SM-enduro ajettiin Vaalassa lumisissa olosuhteissa. Reitti oli monipuolinen asettaen kuskeille vähintäänkin riittävästi haasteita.

Ladun aukaisijaksi lähti Historic luokka jonka voittoon ajoi Veli-Matti Matikainen Kajaanista. Matikainen on nähnyt paljon vaivaa kelkkansa säätämiseen. Vaikka Vaalan kilpailusta tuli luokkavoitto, ei menopeli kuulemma vieläkään tunnu mieluisalta. Siltikin eroa toiseksi tulleeseen Mika Pylvänäiseen tuli yli puolen minuutin verran.

Naisten luokan voittoon ajoi Karstulan kilpailunkin voittanut Jonna Simontaival Artic Cat:lla. Samaa kelkkaa on testattu ja säädetty pitemmän aikaa ja tämä kausi onkin mennyt todella hyvin. Hän kiittää järjestäjiä hyvistä puitteista ja toivoo lisää kuljettajia mukaan naisten luokkaan.

Junioreiden luokan voittoon ajoi totutusti Saku Niskanen 16-vuotias, ajaja Iisalmesta. Alkutalvesta kelkka on saatu toimimaan Marttisen ja Koskisen voimin. Kelkka on hyvissä säädöissä, kun säätäjämestarit on mukana kuviossa. Tästä nuoresta miehestä tullaan kuulemaan varmasti lisää jatkossa!

Legendat luokan voittoon ajoi 55-vuotias Ahti Kolehmainen Lieksasta. Vaalan reitit saivat myös Ahdilta kiitosta ja oliva mieleiset ajaa. Tiukkaa kisaa Ahti kävi Jukka Leskelän, Pentti Laiturin ja Ari Pietilän kanssa jotka kaikki mahtuivat 20 sekunnin sisään. Tämä kausi on mennyt Kolehmaisella nousujohteisesti. Voittaja halusi lähettää terveisiä Kurkijärvelle papan pikku Veeralle!

Sport-luokka on tänä vuona kärsinyt pienoisesta osallistujapulasta ja luokan osalta onkin tämän kauden jälkeen keskustelun paikka onko sille riittävää tilausta tai tarvetta sääntömuutoksiin. Osanottajien vähyys ei vaikuttanut enempi Snowcross puolelta tunnetun Matti Määtän ajoon. Kyyti oli jäätävää jossa toiseksi tullut armeijaa käyvä Jerri Tuominen jäi lähes neljän minuutin päähän.

SM-Masters luokan voittoon ajoi Jari Lehtonen, 40-vuotias kilpakuljettaja Kuhmoisista. Sekä Vaalassa että Karstulassa on riittänyt tilanteita reitin varrella. Vaalasskin piti puöritellä kelkkaa ja miestä pehmoisella hangella. Lehtonen olikin voiton myötä varsin luottavainen Rovaniemellä ajettavan viimeisen osakilpailun suhteen, ”Hyvin menee, mutta menköön”. Tiukan vastuksen voittajalle antoi Kimmo Pakonen jääden voittajalle vain sekunnin. Kovin paljoa pitempään Lehtonen ei olisi siis voinut lumienkeleitä tehdä. Kolmanneksi kaasutteli ikinuori Jukka Nyberg jääden kaksikolle yli puoli minuuttia. Jukan kausi lähti hienosti käyntiin, sitten lähti tuuri kääntymään. ”Auto, kärry, kelkka ja kuski hajonneet vuorotellen, tästä ei voi mennä kuin ylöspäin. Onneksi huolto toimii loistavasti ja on lahjottavissa suklaalla”

SM-Pro luokassa käytiin kovaa kisaa Jesse Hottinen, Konsta Sulkavan ja Santeri Palovaaran kesken.Vaalan kisareitin kolmikosta ajoi nopeiten Hottinen. Jesse ajoi viimeiselle päivän pisimmälle erikoiskokeelle lähes puolen minuutin pohjat jättäen Sulkavan ja Palovaaran himmeimille mitaleille. Konstan ja Santerin eroksi jäi seitsemän sekuntia, joten todella tasaista on luokan kärjen vauhti. Karstulan kimpailun voittaja Mikko Hämäläinen lähti kisaan suurin odotuksin, mutta puukosketuksesta vaurioituneella kelkalla ei voinut ajaa kilpailun voitosta. SM-pksteiden osaltakin ollaan todella mielenkiintoisessa tilanteessa. Hottinen ja Sulkava ovat pisteen sisällä toisistaan, joten kauden päättävästä Rovaniemen kilpailusta tulee todella mielenkiintoinen.

Harraste A luokan voittoon ajoi ylivoimaisesti Juhana Rajala, 28 vuotias kilpailija Kotkasta. Mies ja kelkka on kovassa kunnossa, eroa seuraaviin kuljettajiin tuli yli kolme minuuttia. ”Kelkka ja ajotyylini sopivat Vaalan kisaan erittäin hyvin. Huolto toimii myös hyvin.” Rajalan mielestä Vaalan reitti oli hyvin teknistä ja tarkkaa ajoa, kaikin puolin hyvin mieleinen reitti ajaa.

Harraste B voittoon ajoi Teemu Laine Artic Cat:lla Juukasta. Taustalla tikena pyörii Kallisen porukka, joten kelkkaan on saatu heidän avullaan hyvät säädöt. Mies, kelkka ja tukivarret oliva kisan jälkeen hieman solmussa. Mutta kuski oli kovi luottavainen huoltoonsa. Kallinen, vanha kelkkakonkari hoitaa homman kotiin. Vaalan reitti oli Laineen mielestä vaativa ja tarkkaa ajettavaa. Tavoitteena on siirtyä ensi kaudeksi Harraste A:han. Tämä kausi on Laineella mennyt hyvin, vain puut tulleet reitillä välillä esteeksi. Terveisinä Teemu halusi kertoa tärkeän viestin ”Voisi muut joskus katsella taaksepäin” ja tämä pätee kyllä kaikkien luokkien osalta.

Semi-Pro luokassa käytiin kova kisa Nico Vartioniemen ja Arto Jutilan kesken. Voittajaksi tällä kertaa ajoi, 20-vuotias Nico Lynxillä. Vartionimellä jää Rovaniemen osakilpailu todennäköisesti väliin varusmiespalveluksensa vuoksi, mutta varmaa on se, että tästäkin nuoresta kuljettajasta kirjoitetaan vielä juttuja Pro luokan kärkisijoitusten osalta tulevaisuudessa.

Kaikki Vaalan tulokset osoitteesta https://www.kelkkatulokset.fi/vaala2018/index.php…

Moottorikelkkailun SM-enduron toinen osakilpailu järjestetään Vaalan urheilutalolla 3.3.2018.

SMK:n toimitus tavoitteli Karstulan luokkavoittajia puhelimitse ja kyseli ennakkotunnelmia.

Historic-luokan voittoon Karstulassa kaasutteli Arttu Asunmaa numerolla 940. Hän ei aio kuitenkaan osallistua Vaalan kilpailuun rallikilpailujen takia. Asunmaa kilpaili pitkän tauon jälkeen kokeilumielessä Karstulassa Lauri Pellonpään innoittamana ja yllättyikin positiivisesti ensimmäisestä sijasta. Asunmaa lähettää kaikille kisakuskeille terveisiä: ”Voi olla että nähdään Rovaniemellä!”.

SM-Ladyt luokassa ajaa numerolla 733 Jonna Simontaival, joka kilpailee kolmatta vuottaan enduro-kilpailuissa. Simontaival odottaa innolla tulevaa Vaalan kisaa ja toivoo hyvää kilpailureittiä, kuin myös haastetta itselle. Hänellä on tavoitteena puhdas ja vauhdikas suoritus, sekä tähtäimessä tietenkin olla luokkansa ensimmäinen. Simontaival on valmistautunut tähän kauteen kovalla treenillä heti edellisen kisakauden päätyttyä. Hän lähettää kaikille jotka mahdollistavat kisaamisen, niin kilpailijoille kuin kisanjärjestäjillekin, terveiset.

Legendat -luokassa Harri Hynynen ajaa numerolla 605 ja odottaa hyvillä mielin Vaalan kelkkakilpailua. ”Kelkka kunnossa ja ukko myös nyt munuaissiirron jälkeen”, Hynynen naurahtaa. Hänellä oli viime vuoden Giantissa dialyysilaitteet mukana, mutta nyt on väsymys takanapäin ja tavoitteena olla luokkansa ykkönen. Hynynen lähettää Muhosen Reijolle terveiset ”laita peili kelkkaan!”

SM-Masters -luokassa numerolla 580 ajaa Tommi Rissanen. Hänellä meni omien sanojensa mukaan Karstulassa paremmin kuin osasi itse odottaa, huolimatta liian vähäisestä treenaamisesta ja kelkan testaamisesta. Rissanen odottaa hyvillä mielin Vaalan kilpailua, vaikkei ole aiemmin kilpaillut Vaalassa. Hän kuitenkin toivoo enemmän haastetta Karstulaan verrattuna. Rissaselta tsemppiä SUSEMK:n kilpailijoille.

SM-Sport -luokassa Jukka Levelä ajaa numerolla 106 ja toivoo Vaalan olevan lumisempaa ja pehmeämpää kuin Karstulan. Levelä odottelee innolla Vaalan kilpailua, kun kelkka ja ukko on huollettu kuntoon. Hän veikkaa kolmen kärkeen Jerri Tuomista, Määtän Mattia ja itseään.

SM-Pro -luokassa ajaa kova kuski Mikko Hämäläinen numerolla 4. ”Kevätjuhla temppuun ei vaadita kummempaa settiä kuin mitä nyt on”, näin kertoo Hämäläinen. Kisakelkka on vielä tällä hetkellä muttereina tallin lattialla, joka täytyy vielä kasata ajokuntoon. Hämäläisellä on katse kääntynyt viikonlopun jäljiltä työhön ja harrastuksiin, mutta pikkuhilaa alkaa Vaalakin olla hänellä mielessä. ”Tähtäimessä on nuorille pojille hantiin laittaminen, kuitenkin tärkeää olisi vanhemmat jättää taakse ja nuorille pärjätä”, nauraa Hämäläinen. Hän on kisannut Vaalassa aikaisemminkin ja tietää minkälainen haaste on edessä. Hämäläinen lähettää terveisiä kilpakumppaneilleen.

Harraste A -luokassa Ville Lukkari ajaa numerolla 334 ja odottaa jo pääsyä ajamaan Vaalan lumisille kilpareiteille, missä on omien sanojensa mukaan mielekästä ajaa. ”Lumitilanne on parempi Vaalassa”. Lukkari on harrastanut kelkkailua jo 18 vuotta. ”Kelkka kunnossa ja alan pikkuhiljaa toipumaan flunssasta”, toteaa Lukkari. Kolmen kärkeen hän veikkaan Tuhkasta, Taskilaa ja tietenkin hänellä itsellään on tavoitteena saada voitto. Lukkari lähettää kaikille kilpakumppaneilleen terveiset ”katselkaa taaksepäin!”

Harraste B -luokassa Esa Pitkonen ajaa numerolla 342 ja lähtee hakemaan voittoa Vaalasta, vaikka hän ei ole aikaisemmin kisannut Vaalassa. ”Kelkka on valmis ja ukko on kovassa kisakunnossa”, kertoo Pitkonen. Kolmen kärjeksi hän veikkaa Toni Tuhkasaarta, Toni Kärkeä ja itseään. ”Paras voittakoon!”, toteaa Pitkonen.

Kahta luokkavoittajaa Saku Niskasta ja Nico Vartioniemeä ei tällä kertaa tavoitettu. Herrat oli varmaankin harjoittelemassa seuraavaa kilpailua varten.

Vaalan kilpailun lähtölista on julkaistu ja kilpailuun osallistuu 188 kilpailijaa. Moneen luokkaan on tullut lisää kovia kuljettajia. Esimerkiksi Pro-luokan osalta nopeat tallikaverit Hannu Härkönen ja Ville Moilanen.

Lähtölista löytyy oheisesta linkistä https://www.kelkkatulokset.fi/vaala2018/startlist.pdf

Mikko Hämäläinen Karstulan pakkaskelin nopein!

Karstulassa ajetun SM-enduron pakkaskisan olosuhteet hallitsi parhaiten Mikko Hämäläinen. Voittaja oli erityisen otettu saavutuksestaan. ”Tässä on useita vuosia ajettu kilpaa ja tämä on ensimmäinen osakilpailuvoitto PRO-luokassa. Viime kaudella oli ongelmia ja kipuja selän kanssa. Silloisten kipujen kanssa painiessa kävi jo mielessä ettei sitä voittoa koskaan ole tarkoitettukaan minulle. Kesän aikana katseltiin selän magneettikuvia hoitohenkilöstön kanssa ja minulle esitettiin kysymys kuinka paljon minä kelkkailusta pidänkään. Kesän ja syksyn tein töitä sen eteen, että tämä kausi voi olla viimeinen mahdollisuus ajaa siitä voitosta. Siihen peilaten nyt tuntuu todella hyvältä. Tälle vuotta olen vähentänyt ajomääriä ja panostanut enempi ajon latuun. Tärkeintä on että nautin ajamisesta ilman kipuja”

Pakkaskeli ja kova reitin pohja asetti omat haasteensa kilpailijoille. Mikolle keli oli mieleinen. ”Olen tottunut pakkaskeleihin ja olin varustautunut siten ettei pakkanen ollut ongelma. Lisäksi kova reitinpohja sopii minulle. Päätin että jos haluan hyvän tuloksen, niin sen päivä on tänään! Koko ajan ajo tuntui mukavalta ja huoltoon tullessani minulta kysyttiin haluanko kuulla tuloksia. Sain tietooni ajaneeni molemmille pätkille nopeimmat ajat. Tuolloin tiesin, että nyt on enää omasta kypärästä kiinni tuleeko sitä voittoa vai ei. Jatkoin kivaa tekemistä ja nautiskelin tilanteesta. Tärkeintä oli pitää ajo rentona. Pian maaliin päästessäni puhelin alkoi täristä taskussa ja onnitteluviestejä sadella. Hetken aikaa piti jännittää vielä Pellonpään aikaa, mutta kun kuulin eron ennen viimeistä erikoiskoetta tiesin ettei sieltä minuuttia lujempaa voida tulla. Lisäksi Laurilla oli ollut pienoinen risusavotta Santeri Palovaaran kanssa, jossa kelkatkin olivat olleet hyvin läheisessä kanssakäymisessä.”

Hämäläinen on ajanut kelkoilla kilpaa 2000 luvun vaihteesta lähtien ja ensimmäinen täysi kausi endurossa oli vuonna 2005. Harrastesarjoista nousu PRO luokan osakilpailuvoittajaksi on vaatinut sitkeyttä ja sitoutumista lajin pariin. ”Poikani ohjeisti reissuun lähtiessäni, että tuohan voitto kotiin. Nyt on erityisen mukava viedä pokaali tuliaisena.”

Erikoisista tankkausmetodeistaan tunnetulta voittajalta oli pakko toimituksen kysyä, millä liemillä voitto tänään irtosi. ”Tälläiseen lyhyempään kisaan riittää normaali monipuolinen kotiruoka ja kisapäivän aikana mentiin banaanin ja hartsportin voimalla. Pitempikestoisessa kilpailussa kun tarvitaan lisäenergiaa on kaikki sallittu. Silloin keitoksessa voi olla mukana lihaliemikuutioista lähtien. Herkkävatsaisten ei kannata tuolloin tulla kovin lähelle. Energiajuomani saattavat tuoksua, sanotaanko nyt hieman erilliselle.”

Jonna Simontaival #733 naisten nopein

Naisten luokan voittoon ajanut Jonna Simontaival ajoi voittoon turvallisen kahden minuutin turvin. ”EK1 oli erittäin nopeaa pätkää, sopivasti patikkoa ja puunkiertoa. EK:n jälkeen oli pitkä 20km siirtymä jäätä pitkin ja kirpeä pakkanen ehti puraista. Toinen erikoiskoe jatkui samalla tyylillä kuin ensimmäinen ja puun kierrossa pääsi veri jälleen kiertämään sormissakin. Viimeinen erikoiskoe oli huomattavasti vaativampi pätkä, jossa rytmi vaihtui koko ajan ja ajaminen vaati tarkkuutta. Kokonaisuutena kisareitti oli vauhdikas, mutta sopivan vaativa.”

Taivalkosken kelkkailijoiden Ville Moilanen Pro-luokan nopein Kajaanin Spritissä sunnuntain osakilpailussa.

”Ajo kulki tänään hyvin vaikkakaan en ole kovin tyytyväinen kelkkani alustan toimimiseen. Harjoitusajot ovat jääneet tänä vuona todella vähälle. Eilisessä osakilpailussa oli kaikenlaista ohjelmaa, eikä sen vuoksi tulos ollut kummoinen.”

Konsta Sulkava oli tänään myös nopea jääden päivän voittajalle vain reilun sekunnin. Yön aikana paikanpäälle oli saapunut myös Lauri Pellonpää, joka sijoittu kolmanneksi ajaen toiselle kierrokselle nopeimman kierroksen.

Ohessa linkki tuloksiin:https://www.kelkkatulokset.fi/kajaani-2-2018/index.php… / SM sport&val=2&act=2

Konsta Sulkava Kajaanin SM-Sprintin ensimmäisen päivän Pro-luokan nopein.

”Ajo kulki hyvin ja kelkka toimi. Viimeisellä kierroksella ohitustilanne vei aikaa, mutta muuten ei ollut ongelmia. Rata oli hyvä, ehkäpä jopa paras mitä olen sprinttejä ajanut.”

Tulokset löytyy: https://www.kelkkatulokset.fi/kajaani2018/index.php…

Joni Gustafsson Cross Countryn suomen mestariksi!

Soinissa ajettiin Cross Countryn suomen mestaruuksista. Soinin Moottorikerho oli tehnyt loistavaa työtä kilpailun järjestelyiden eteen. Rata oli haastava ja laajalta alueelta yleisön nähtävillä. Järjestelyt olivat ensiluokkaiset, joten kilpailijat ja yleisö pääsivät nautiskelemaan päivän aikana hienosta CC-kilpailusta.

SM-Pro luokan kärjessä ajoi kilpailun alussa Konsta Sulkava kellottaen nopeita kierrosaikoja kasvattaen johtoaan tasaiseen tahtiin. Tommi Nyberg seurasi ehkäpä liiankin turvallisen tuntuisen välimatkan päässä toisena. Konstan avatessa varikkokäynnit kärkipaikaltaan Tommi siirtyi kärkeen. Huonon lähdön saanut Joni Gustafsson aloitti tässä vaiheessa kovan nousun kohti kärkeä käyden kuitenkin varikolla ennen Tommia. Huomion arvoista Jonin ajamisessa oli se, että hän kellotti oman nopeimman kierrosaikansa kisan loppupuoliskolla.

Konstan varikkokäynnin venähtäessä pitkäksi kisan lopulla nähtiin hurjaa taistelua mestaruudesta. Jonin varikkokäynti oli kolmikon nopein ja saattoi ratkaista mestaruuden. Yli kahden tunnin ajon jälkeen Joni Gustafsson ajoi mestariksi vain kuusi sekuntia ennen hopealle ajanutta Konstaa. Tommi Nyberg jäi kaksikosta puolen minuutin päähän. Ohessa linkki Pro-luokan tuloksiin.

Suomen Moottorikelkkailijat onnittelee kaikkia kilpailun läpi ajaneita kilpailijoita ja kiittää Soinin Moottorikerhoa ensiluokkaisista järjestelyistä. Lajina Cross Countryä vietiin jälleen huimasti eteenpäin.

Kausi 2018

SMK Ry:n hallitus palasi kesälomilta valmistelemaan kautta 2018.

Kelkkamessujen aikaan perjantaina 3.11 klo 18.00 – 20.00 pidämme turvallisuuskoulutuksen, jossa lääkäri kertoo miten toimia onnettomuustilanteissa. Tilaisuus järjestetään Hotelli Pohjanhovissa.

Lauantaina 4.11 klo 10.00 viime vuoden tapaan tiedotustilaisuus Hotelli Pohjanhovissa, jossa kerromme tulevasta kaudesta. Paikalla on myös Dragrace miehet kertomassa uudesta SM-sarjasta, sekä lajin uudistumisesta.

Uusimme turvallisuuskoulutuksen Rokuan kelkkatapahtuman yhteydessä. Rokuan tapahtumasta laitamme infoa heti, kun loput asiat loksahtavat paikoilleen, mutta tapahtumasta tullaan tekemään tosi mielenkiintoinen ja monipuolinen. Tapahtuma järjestetään Tammikuussa 19-21.1.2018

Sallan Ensilumenleiri !!!! Tapahtuma-aika on 6 – 10.12 (itsenäisyyspäivän jälkeinen viikonloppu).

Itsenäisyyspäivänä 6.12 järjestämme yhdessä Sallan kunnan kanssa Suomi 100 safarin, jolloin ajamme 100km:n safarin talvisodan muistomerkille ja laskemme seppeleen. Seppeleen laskun jälkeen kahvitus.

Perjantaina 8.12 on illalla kauden avajaisbileet Keloravintolassa.

Tarkempi ohjelma aikatauluineen julkaistaan lokakuun alussa, mutta varatkaa majoitus ajoissa sillä Sallan majoituksia on jo nyt varattu melkoisesti.

Kokoonnuimme Jyväskylässä 9.9 ja tiedotamme kaikista asioista tarkemmin, kun kaikki yksityiskohdat varmistuvat.

Kilpailukalenteriin tuli lisäyksiä Snow Drag Ry:n kanssa solmitun yhteistyön kautta.

Kiihdytyksen suomen mestaruudesta 2018 ajetaan kolmen osakilpailun sarjana.

1 Nabben, 2 Viitasaari ja 3 Pyhäjärvellä sekä Pohjoismaiden nopein kiihdyttäjä ajetaan Kauhavalla.

Kiihdytyksestä kiinnostuneille lisätietoa Snow Drag:n face- ja nettisivuilta. Kuvassa SMK Ry:n Hannu Ylihuumo ja Snow Drag Ry:n puheenjohtaja Per Söderblom kättelevät yhteistyön aloittamisen merkiksi.