Kausi 2017

MK-ENDURON SM SARJA PÄÄTÖKSEEN SALLASSA

Enduron SM-sarja saatiin päätökseen menneenä viikonloppuna Sallassa.

Pro luokan voittoon ajoi 25 sekunnin marginaalilla Lauri Pellonpää , joka varmisti voitollaan luokan hopeamitalin, voitto oli Pellonpäälle kauden kolmas. Toiseksi ajoi Mikko Hämäläinen ja kolmas oli Aki Kallinen. Luokan suomenmestaruuden oli jo ennen päätös osakilpailua varmistanut Henri Marttinen. Luokan kovaa tasoa kuvaa se, että mestaruus jäi Pellonpäältä lopulta vain 0,5 pisteen päähän.

SM TOP 5:

1. Henri Marttinen 75,5 p
2. Lauri Pellonpää 75 p
3. Jesse Hottinen 59 p
4. Mikko Hämäläinen 52 p
5. Markus Roine 46 p

SM sport 90 luokassa päivän nopein oli Heikki Heiskari ennen Pekka Töhöstä ja Wiljam Simulaa. Mestaruuden vei jo ennen päätöskilpailua sen varmistanut Marko Suhonen, hopea meni Pekka Töhöselle ja pronssi Heikki Heiskarille.

SM TOP 5:

1. Marko Suhonen 83,5 p
2. Pekka Töhönen 66,5 p
3. Heikki Heiskari 59 p
4. Wiljam Simula 56 p
5. Jerri Tuominen 54 p

Semi pro luokassa Sallan voittoon ajoi Konsta Sulkava, joka hävisi mestaruuden lopulta kilpailussa toiseksi ajaneelle Santeri Palovaaralle 2,5 pisteellä. Kolmas oli myös tänä vuonna luokan pronssia ottanut Matti Välitalo. Tämä kolmikko otti toisistaan ihan tosissaan mittaa koko kauden ja lopulliset sijoitukset selvisivät vasta viimeisen ek:n jälkeen, Palovaaran kaaduttua siellä hän joutui jännittämään tilannetta aivan loppuun asti.

TOP 5:

1. Santeri Palovaara 71,5p
2. Konsta Sulkava 68 p
3. Matti Välitalo 58,5 p
4. Markku Immonen 54 p
5. Tommi Nyberg 47 p

Ladyt luokassa Sallan kuningatar oli Hanna Pihlajaviita tasan minuutin erolla toiseksi ajaneeseen Kati Pätsiin, kolmas oli Jonna Simontaival. Pihlajaviita kruunasi täydellisen kautensa uusimalla suomestaruutensa, Pätsille hopeaa ja viime vuonna ikuiseksi neloseksi itseään tituleerannut Simontaival otti nyt uransa ensimmäisen SM mitalin saavuttamalla sarjan pronssia.

SM TOP 5:
1. Hanna Pihlajaviita 90,5 p
2. Kati Pätsi 80 p
3. Jonna Simontaival 68,5 p
4. Katariina Junnila 58 p
5. Meri Kainulainen 44,5 p

Historic luokassa Petri Vesterinen oli päivän nopein, ennen Jarkko Happoa. Kolmanneksi ajoi Pasi Kivelä. Vesterinen otti myös luokan mestaruuden, Happo oli toinen ja Ville Käkelä otti pronssia.

TOP 5:

1. Petri Vesterinen 84 p
2. Jarkko Happo 61 p
3. Ville Käkelä 50 p
4. Jani Kallankari 44 p
5. Juhani Tuohimaa 37,5

Juniorit luokan voiton Sallassa vei Iivari Klemola, joka otti näin myös luokan mestaruuden. Toiseksi ajoi Onnio Hosio ennen Santtu Sorsaa. Hopea meni Sorsalle ja pronssi Hosiolle. Klemola ja Sorsa kävivät tällä kaudella tasaisen väännön mestaruudesta, joka kääntyi Klemolan eduksi vasta viimeisessä kilpailussa.

SM TOP 3:

1. Iivari Klemola 88,5 p
2. Santtu Sorsa 83,5 p
3. Onni Hosio 29 p

Legendoissa Juha Anttila oli Sallan nopein, ja vei myös luokan mestaruuden tänä talvena. Toinen oli Ahti Kolehmainen ja kolmas Jouko Puhakka. Kokokauden luokan pistekärkeä pitänyt Ari Pietilä joutui tyytymään lopulta hopeiseen mitaliin ja pronssi meni tasapisteillä Ahti Kolehmaiselle.

TOP 5:

1. Juha Anttila 79,5 p
2. Ari Pietilä 66,5 p
3. Ahti Kolehmainen 66,5 p
4. Vesa Kantola 48 p
5. Erkki Venäläinen 42 p

Masters luokassa Tommi Haavikko vei kilpailun 1 minuutin ja 47 sekunnin erolla Jukka Nybergiin. Kolmanneksi ajoi Jarkko Vartioniemi. Haavikko otti näin ollen myös luokan mestaruuden ennen Nybergiä ja pronssi meni Tomi Kaarlenkaskelle.

SM TOP 5:

1. Tommi Haavikko 90,5 p
2. Jukka Nyberg 84,5 p
3. Tomi Kaarlenkaski 53 p
4. Risto Kainulainen 53 p
5. Timo Kaarlenkaski 40 p

Harraste A luokan nopein oli Kokkolan Jeremiäs Järvilä. Toiseksi tullut Stepan Soukhov jäi Järvilästä lopulta 1 minuutin ja 14 sekuntia. Kolmanneksi nopein oli Harri Tyni. Luokassa mestaruuden vei kuitenki Jarno Hiltunen ennen Tero Tornbergia ja Arttu Vornasta.

TOP 5:

1. Jarno Hiltunen 69,5 p
2. Tero Tornberg 51 p
3. Arttu Vornanen 46 p
4. Veeti Hosio 45,5 p
5. Jesse Lemström 38 p

Harraste B luokassa Riku Hooli ajoi Sallan voittoon, Juhana Rajala oli toinen ja Ville Karjalainen kolmas. Hooli varmisti näin myös luokan mestaruuden, Rajala oli toinen ja Jussi Taskila kolmas.

TOP 5:

1. Riku Hooli 86,5 p
2. Juhana Rajala 74,5 p
3. Jussi Taskila 47 p
4. Eemeli Asunmaa 46,5
5. Hannu Perälä 44 p

LAURI PELLONPÄÄ PRO-LUOKAN VOITTOON LIEKSASSA!

Enduron SM sarja jatkui menneenä viikonloppuna Lieksassa. Pro-luokassa voitosta käytiin kova taistelu Lauri Pellonpään ja Jesse Hottisen välillä. Hottinen ajoi pohjat kahdelle ensimmäiselle ek:lle, mutta lopulta Pellonpää vei voiton 6 sekunnin marginaalilla. Kolmas oli hallitseva suomenmestari Juha Haapamäki. Luokan suomenmestaruuden Lieksan kilpailussa varmisti koko talven vahvoja otteita esittänyt Henri Marttinen, joka ajoi kuudenneksi. Ennen viimeistä osakilpailua jaossa ovat siis enää himmeämmät mitalit.

SM sport 90 luokassa voittoon ajoi Jerri Tuominen, toinen oli Markus Pesonen ja kolmas mestaruuden varmistanut Marko Suhonen. Muut mitalit ovat avoinna ennen Sallan päätöskilpailua, niissä vahvinten kiinni ovat Pekka Töhönen, Jerri Tuominen ja Wiljam Simula.

Semi Pro luokassa Markku Immonen oli päivän nopein. Flunssaista ja voimatonta olo valitellut Immonen luonnehti kilpailua elämänsä haastavimmaksi, mutta ajoi silti kahdelle ensimmäiselle pätkälle pohjat. Toiseksi ajanut Konsta Sulkava vei kolmos ek:n nimiinsä. Kolmas oli Ilari Takala. Pisteissä kärkipaikkaa ennen päätöskilpailua pitää Santeri Palovaara ennen Konsta Sulkavaa. Miehillä on eroa 6,5 pistettä, eikä kolmantena oleva Matti Välitalokaan ole kuin 10,5 pisteen päässä Sulkavasta. Luvassa on siis kova taisto luokan mestaruudesta.

Lady luokassa Lieksan voittoon ajoi ”kotikilpailuaan” ajanut Kati Pätsi, joka jätti hallitsevan suomestari Hanna Pihlajaviidan minuutin ja 49 sekunnin päähän. Kolmanneksi ajoi Katariina Junnila, joka kärsi rikkoutuneesta alustasta. Ladyjen mitalitaistoa johtaa Pihlajaviita 8,5 pisteellä ennen Pätsiä. Kolmantena pisteissä on Jonna Simontaival.

Historic luokan voittoon ajoi Petri Vesterinen, ennen Jarkko Happoa ja Mika Pylvänäistä. Vesterisen voitto tuli reilulla marginaalilla, eroa Happoon oli kaksi minuuttia 50 sekuntia. Vesterinen on myös vahvasti kiinni tämän vuoden mestaruudessa, ainoa uhkaaja Jarkko Happo on 19 pisteen päässä. Kolmantena on Ville Käkelä.

Junioreissa viivalla oli tuttu taistelupari Santtu Sorsa ja Iivari Klemola. Kisa oli tiukka, Sorsa vei sen kuitenkin nimiinsä 33 sekunnin marginaalilla. Huikea on taistelu myös junioreiden mestaruudesta, kyseisellä kaksikolla on eroa yksi piste ennen Sallan kilpailua, kolmantena on Saku Niskanen.

Erkki Venäläinen ajoi voittoon Legendoissa ennen Juha Anttilaa ja Ahti Kolehmaista. Venäläinen ajoi pohjat kaikille pätkille ja vei päivän nimiinsä yli neljällä minuutilla! Mestaruus luokassa on avoinna ennen viimeistä kilpailua, siinä on vahvinten kiinni Ari Pietilä, mutta Juha Anttila ja Ahti Kolehmainen eivät ole kaukana perässä. Luultavimmin nämä miehet jakavat luokan mitalit.

Masters luokassa Tommi Haavikko oli Lieksan nopein. Toinen oli Petri Partala ennen Tomi Kaarlenkaskea. Kilpailua oli tiukka ja eroa Haavikon hyväksi maalissa jäi vain neljä sekuntia. Luokan pisteissä Sallaan lähdettäessä johtoa pitää Jukka Nyberg ennen Haavikko ja Risto Kainulaista. Mestaruus on kuitenkin Nybergin ja Haavikon välinen kauppa.

Harraste A luokassa Lieksan nopein oli Arttu Vornanen ennen Janne Löppöstä ja Kristian Niskasta. Vornasen voittomarginaali oli yli kolme minuuttia. Luokan mestaruuden on jo kuitenkin varmistanut Jarno Hiltunen, Vornanen ja Tero Tornberg miehittävät seuraavat sijat.

Harraste B luokan voittaja oli Juhana Rajala ennen Riku Hoolia ja Vesa Rytköstä. Pisteissä Hooli on vahvin mestarisuosikki, mahdollisuus mestaruuteen on vielä myös Rajalalla. Kolmantena pisteissä on Eemeli Asunmaa.
Kauden päätöskilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Sallassa.

Henri Marttinen Giantin voittoon Kemijärvellä!

Kaksipäiväinen ja tunnetusti todella kovaa kuntoa sekä kuljettajalta, että kelkalta vaativa Giant, ajettiin menneenä viikonloppuna Kemijärvellä. Panokset olivat kovat sillä jaossa olivat myös 1,5 kertaiset SM pisteet.

Voitto oli Marttisen toinen Giantin voitto ja hän taittoi 530km matkan 11 minuuttia 14 sekuntia nopeammin kuin toiseksi ajanut Tero Lokka. Kolmanneksi nopein oli Mikko Hämäläinen.

Pro luokassa Marttisen tahti oli murskaavaa, hän ajoi pohjat seitsemälle kahdeksasta ek:sta. Pitkä kilpailu ja raskas keli osoitti myös raakuutensa, matkan varrelle jäivät jossain kohtaa lähes kaikki Pro luokan pistetilanteen kärkikuljettajat ja Marttinen pitää luokan kärkipaikkaa tukevasti ennen Lieksan ja Sallan osakilpailuja.

SM Sport 90 luokassa voiton vei Marko Suhonen, kun alkukilpailun tukevasti kärkipaikkaa pitänyt Matti Määttä joutui keskeyttämään teknisiin ongelmiin. Toinen oli Pekka Töhönen ja kolmas Wiljam Simula.

Ladyissa voiton vei Hanna Pihlajaviita, hetken sunnuntaina näytti että voitosta saataisiin vielä kunnon kilpailu, mutta Kati Pätsin hurjasti alkanut takaa-ajo päättyi kaasuvaijerin katkeamiseen ek 6:lla. Lopputuloksissa toiseksi kiilasi hyvällä ajolla Jonna Simontaival ja Pätsi oli kolmas.

Semi Pro luokassa voittoon ajoi Matti Välitalo. Pitkään näytti siltä, että voiton veisi Santeri Palovaara, mutta pitkäksi mennyt kelkankorjaus huollossa toi lopulta sen verran AT minuutteja, että Palovaara putosi toiseksi. Kolmas oli Tommi Nyberg.

Junioreissa maaliin pääsi loppupelissä vain kaksi kuljettajaa. Voiton nappasi Santtu Sorsa ennen Iivari Klemolaa.

Harraste A luokassa voittoon ajoi Jarno Hiltunen ennen, Veeti Hosiota ja Tero Tornbergia.

Harraste B luokassa Riku Hooli ennen Juhana Rajalaa ja Jussi Sammattia.

Masters luokassa kärkikaksikolla oli myös hyvä kaula muuhun porukkaan. Voittaja Tommi Haavikko oli 3 minuuttia 20 sekuntia nopeampi kuin hopeaa napannut Jukka Nyberg, kolmanneksi ajanut Risto Kainulainen oli Nybergia perässä yli 18 minuuttia.

Legendoissa ensimmäisen voittonsa ottanut Juha Anttila oli nopein. Toiseksi ajoi Ahti Kolehmainen ja kolmanneksi Juha Kalliokoski.

Historic luokassa tämän kaksipäiväisen urakan vei nimiinsä Jukka Kurikka, ennen Juhani Tuohimaata ja Jani Kallankaria.

Enduron SM sarja jatkuu tulevana lauantaina Lieksassa.

Hottinen voittoon Rovaniemellä!

Enduron SM sarjan toinen osakilpailu ajettiin Rovaniemellä. Voittoon SM Pro luokassa ajoi Siilinjärven Vesaa edustava Jesse Hottinen.

”Rovaniemen kisaan lähdettiin tavoitellen hyvää tulosta ilman ajovirheitä. Kisakauden alusta asti vaivanneet jarruongelmat olivat vielä takaraivossa, mutta vihdoin kelkka toimi kuten pitääkin. Ensimmäinen erikoiskoe tuntui todella raskaalta ja tuntui ettei ajo lähde oikein kulkemaan. 2.EK:lle paikat aukeni ja ajo lähti sujumaan hienosti ilman minkäänlaisia virheitä. 3.EK:lla tuli kierrettyä muutama ketunlenkki ja edellä ajavan perässä jouduin ajamaan muutaman kilometrin. Siitä kun pääsin ohi niin vähän yliyrittämistä ja patista isoon rotkoon, mutta onneksi sieltä pääsi vielä ylös. Loppu pätkä erikoiskokeesta menikin sitten vaivattomasti. Tänään jokaiselle erikoiskokeelle pohja-ajat, johon olen äärimmäisen tyytyväinen. Kisoista jäi todella hyvä mieli ja lunta oli riittämiin asti.
Tänään kisareitti oli todella nopeaa.
Kiitos kisajärjestäjille hienoista kisoista ja suuri kiitos huollolle ja kaikille yhteistyökumppaneille! Tästä on hieno jatkaa seuraavaa lumi kisaa Gianttia kohti. ”

Toiseksi ajoi Henri Marttinen ja kolmanneksi hallitseva suomenmestari Juha Haapamäki.

SM Sport 90 luokassa voittoon ajoi Matti Määttä melkein 3 minuutilla, ennen Marko Suhosta ja Pekka Töhöstä.

Semi-Prossa päivän nopein oli Santeri Palovaara, ennen Kimmo Karjalaista ja Arttu Svärdiä.

Naisissa kahdelle ensimmäiselle ek:lle pohjat ajanut Kati Pätsi sortui harmittavaisesti ajovirheeseen viimeisellä pätkällä.

” Kolmatta ek:ta kerkesin päästellä noin 25 km kun oli liian kiire kaasulle ja suksi reitin reunaa ripoen kurvasin metsiköstä kohti nopeaa jänkää. Kunnes en sitten kurvannutkaan vaan omasta ajovirheestä johtuen suksi solahti pehmeässä männyn toiselle puolelle.” – Pätsi harmitteli.

Voittoon naisissa Hanna Pihlajaviita, ennen Jonna Simontaivalta ja Katariina Junnilaa.

Junioreissa voittoon kaasutteli Iivari Klemola ennen Saku Niskasta ja Santtu Sorsaa.

Loput tulokset: http://www.timehoiska.com/tulok…/2017_rovaniemi_tulokset.htm

Lauri Pellonpää uusi viimevuotisen voittonsa Taivalkoskella!

Moottorikelkkaenduron kausi avattiin Taivalkoskella aurinkoisessa pakkassäässä. Kilpailun järjestäjä oli tehnyt vaativan reilun 100km:n reitin, jossa vaadittiin malttia ja kestävyyttä.

Enduron kuninkuusluokan SM-Pro voittoon ajoi Lauri Pellonpää Arctic Catillaan. Laurille voitto maistui varsin makealta, koska epäili ennen kilpailua lähtöpaikkansa vuoksi mahdollisuuksiaan kilpailussa. Ratkaiseva ero syntyi kilpailun viimeisellä ja pisimmällä 64km erikoiskokeella.

– Lähdin ajamaan varmaa ajoa ja tavoittelemaan mahdollisimman suurta pistepottia. Viimeisen erikoiskokeen alussa osuin kantoon ja se vaikutti kelkan ajettavuuteen. Rauhoitin tämän jälkeen ajoani, koska reitti vaati tarkkaavaisuutta.

-Ensi viikonlopun Rovaniemen kisaan lähden hyvillä mielin pistejohdossa. Lähtöpaikkakin paranee merkittävästi, kun lähtöjärjestys käännetään tämänpäiväisestä.

Kokonaisuutena Lauri antaa kilpailunjärjestäjälle hyvän arvosanan, vaikkakin reitin varrelle oli osunut muutamia kantoja.

Henri Marttinen ajoi kolmanneksi uudella Polaris Axys R kelkallaan viime vuoden mestarin Juha Haapamäen sijoittuessa kolmanneksi Lynxillä.

Kaikkien luokkien tulokset löytää osoitteesta http://www.timehoiska.com/…/2017_taivalkoski_loppu_kaikki.h…

Laajempaa juttua kisasta myöhemmin, kunhan saadaan SMK:n tiedottaja työkuntoiseksi. Veera lähettääkin paljon kiitoksia häntä auttamaan pysähtyneille junioriluokan kuskeille!

Moottorikelkka enduron SM kausi starttaa tänä viikonloppuna Taivalkoskelta.

Kilpailu reitti on siirtymineen noin 100km pitkä, EK 1. 8km EK. 2 34km ja EK. 3 60km.
Pro-luokan hallitseva suomenmestari Juha Haapamäki lähtee uuteen kauteen hyvillä fiiliksillä.

” Uus Lynxi ehti tulla just sopivasti ennen enskakauden alkua, kiitos Loukon pojille hoitivat hommat tiukalla aikataululla. Valmistautuminen kauteen on mennyt ongelmitta lukuun ottamatta pientä sairastelua Sprintin finaaliviikonloppuna. Kunto on hyvä ja kelkkaankin on löytynyt parannuksia säätöihin. Kaudesta on tulossa varmasti mielenkiintoinen, kärkeen on taas tyrkyllä monta kuskia. Hyvällä fiiliksellä lähden Taivalkoskelle hakemaan voittoa.
Haapamäelle kovimmat haastajat löytyvät varmasti viisikosta Hannu Härkönen, Lauri Pellonpää, Jesse Hottinen, Mikko Hämäläinen ja Henri Marttinen. 

Sm Sport 90 luokassa mitalit ovat avoinna Joni Juvosen ja Erno Pyykösen vaihdettua luokkaa. On mielenkiintoista nähdä miten viime vuoden junioreiden suomesmestari Jerri Tuominen suoriutuu tässä luokassa.
Junioreissa viivalla on Taivalkoskella valitettavasti vain kolme kuljettajaa, voittaja suosikki on sprinteissä mestaruuden vienyt Saku Niskala.

Ladyissa viivalle on saatu ilahduttavasti kahdeksan lähtijää. Voitosta todennäköisesti tiukimman taiston käyvät viime vuoden suomenmestari Hanna Pihlajaviita ja viime talvella monet ek pohjat ajanut, epäonnesta kärsinyt Kati Pätsi. Oman lusikkansa soppaan varmasti haluat työntää myös Katariina Junnila ja Jonna Simontaival.

Historic luokassa viivalla on 15 kelkkaa ja suurimmat odotukset suuntautuvat varmasti viime talven mestari Ville Käkelään, hän ajoi myös viime talvena voittoon Taivalkoskella.

Legendoissa Juha Rissanen, Jukka Havumäki ja Vesa Kantola ovat viime talven mitalikolmikko ja näin ollen vahvimmat ennakkosuosikit lähdettäessä tähän kauteen.

Mastersseissa niin ikään viime talven mitalistit ovat viivalla Jukka Nyberg lähtee puolustamaan mestaruuttaan ja häntä vahvimmin haastamaan Pasi Karjalainen ja Tommi Haavikko.

Semi prossa peli on auki luokka nousujen ja laskujen ansiosta, mutta vahvoina niminä voidaan mainita Markku Immonen, Santeri Palovaara ja Konsta Sulkava.

Harraste A luokassa mitalit ovat myös avoinna luokka nousujen takia. Kannattaa seurata Kuusamossa voittanutta Jarno Hiltusta. Myös sprintin mestaruuden voittanut Jeremias Järvilä on vahva mestari suosikki. Kannattaa myös seurata viime talvela B luokassa hyviä otteita näyttänyt Hämeenlinnan Jesse Lemströmiä.

Harraste B luokassa kilpailu on varmasti myös kovaa, tuloksia on vaikea ennustaa, mutta taso tulee olemaan kova.

Koskiselle kolmas peräkkäinen Sprintin Suomenmestaruus!

Moottorikelkkasprintin suomenmestaruudet ratkottiin menneenä viikonloppuna Sonkajärvellä ja  Iisalmessa.
Feetu Koskinen otti Iisalmen finaalipäivänä kolmannen peräkkäisen mestaruutensa SM Pro luokassa. Soinilainen johti ennen päätöskilpailua hopeaa ottanutta Hannu Härköstä viidellä pisteellä. Pronssi meni Lauri Pellonpäälle.
Pro luokan sarja meni lopulta todella tiukaksi, kuudesta ajetusta kierroksesta Koskinen vei nimiinsä kolme, Härkönen kaksi ja Pellonpää yhden. Pisteissä kärkikolmikon erot olivat kaksi pistettä / sijoitus.

Tapahtumiakin viikonlopun aikana riitti, lauantaina Sonkajärvellä Härkönen kaatui, ja menetti tärkeät pisteet ensimmäisellä kierroksella. Pellonpää teki tasaisen varmaa työtä lauantaina, otti kokonaiskilpailun voiton ja nosti itsensä tiukasti mukaan mestaruustaisteluun sunnuntaille. Toiseksi Sonkajärvellä ajoi nuori, loistavia suorituksia koko sarjan ajan näyttänyt Nico Vartioniemi ja kolmanneksi Henri Marttinen.

Sunnuntaina oli Koskisen vuoro epäonnistua, onneksi todella pahannäköisestä kaatumisesta selvittiin säikähdyksellä, mutta toinen kierros jäi häneltä kesken. Ennen viimeistä ajettavaa kierrosta mestaruus oli käytännössä kolmen miehen kauppa, Koskinen, Härkönen, ja Pellonpää. Sunnuntain kilpailun vei kuitenkin nimiinsä Henri Marttinen, joka ajoi viimeisen kierroksen pohjat 0,44 sekunnin marginaalilla ennen sunnuntain kilpailussa toiseksi sijoittunutta Lauri Pellonpäätä. Kolmanneksi sunnuntaina ajoi Hannu Härkönen.

TULOKSET:
Sonkajärvi:
1 Lauri Pellonpää ASMP Artic Cat
2 Nico Vartioniemi KeMot Lynx
3 Henri Marttinen KoKe Polaris
4 Feetu Koskinen S-MoKe Polaris
5 Markus Huttunen KKT Lynx

Iisalmi:
1 Henri Marttinen KoKe Polaris
2 Lauri Pellonpää ASMP Arctic Cat
3 Hannu Härkönen TaiKe Lynx
4 Ville Moilanen TaiKe Lynx
5 Nico Vartioniemi KeMot Lynx

SM Pisteet:

1. Feetu Koskinen 128 p.
2. Hannu Härkönen 126 p.
3. Lauri Pellonpää 124 p.
4. Henri Marttinen 121 p.
5. Nico Vartioniemi 93 p.

SM Sport 90 luokassa ennakko suosikki Tero Kaarlenkaski kirkasti viime vuoden pronssinsa kultaiseksi. Hopea Riku Kainulaiselle ja pronssi Jukka Levelälle. Sonkajärvellä Kainulainen voitti, Levelä oli toinen ja Kaarlenkaski kolmas. Iisalmessa Kaarlenkaski voitti, Levelä toinen ja Pasi Ahola kolmas.

Juniorit 1 luokassa mestaruuden vei nimiinsä melko ylivoimaisesti Mico Peltomäki voittamalla ajetusta kuudesta kierroksesta viisi. Hopeaa otti Ville Rintala ja Pronssia Leevi Puustinen.
Sonkajärvellä kokonaiskilpailun voitti Puustinen, ennen Peltomäkeä ja kolmanneksi ajoi Oskari Laamanen.
Iisalmessa kokonaiskilpailun voitti Peltomäki ennen Rintalaa ja Juuso Karttusta.

Juniorit 2 luokassa vääntö oli tiukkaa ja kirkkaimman mitalin vei neljän pisteen marginaalilla Saku Niskanen, joka voitti kolmesta osakilpailusta kaksi. Hopeaa Iivari Klemolalle ja pronssia Santtu Sorsalle. Sonkajärvellä voittoon ajoi Klemola ennen Sorsaa ja Eero Taskista. Iisalmessa taas korkeimmalle korokkeelle nousi Niskanen, ennen Sorsaa ja Klemolaa.

Naisissa mestaruuden vei nimiinsä Hanna Pihlajaviita, joka otti myös kolme osakilpailu voittoa. Sonkajärvellä ja Iisalmessa hänelle kunnon vastuksen tarjosi kuitenkin viivalle äitiyslomalta palannut Susanna Lemström. Lemström ajoi neljässä ajamassaan erässä 2 pohja-aikaa, kaatui kerran ja oli kerran toinen. Nämä pisteet nostivat naisen pronssille, vaikka ensimmäinen osakilpailu jäi ajamatta. Hopea meni Katariina Junnilalle. Sonkajärvellä podiumille nousivat Pihlajaviita, Junnila ja Veera Virtanen. Iisalmessa Pihlajaviita, Lemström ja Jonna Simontaival.

Historicissa mitalit menivät Juuso Pitkäselle, Jouko Kainulaiselle ja Ilari Haloselle. Halonen voitti Sonkajärvellä, Pitkänen oli toinen ja Arttu Vornanen kolmas. Myös Iisalmessa Halonen nousi korkeimmalle korokkeelle, Pitkänen oli toinen, Kainulainen kolmas.

Legendoissa Jarkko Tuunela otti kultaa, Tomi Kaarlenkaski hopeaa ja Jukka Nyberg pronssia. Kaarlenkaski voitti Sonkajärvellä ennen Tuunelaa ja Vesa Ylilehtoa. Iisalmessa mitalikolmikko oli myös kärkikolmikko järjestyksessä Kaarlenkaski, Tuunela, Nyberg.

Semi prossa mestaruusmatkasi Joensuuhun Markku Immosen kanssa. Hopeaa ajoi Konsta Sulkava ja pronssia Ilari Takala. Immonen voitti sarjan melko selvästi voittamalla puolet kierroksista ja olemalla huonoimmillaankin vain kolmas. Sonkajärvellä kärkikolmikko oli Immonen, Sulkava ja Santeri Palovaara.
Iisalmessa mitalikolmikko Immonen, Sulkava, Takala olivat päivän kolme nopeinta.

Jeremias Järvilä voitti harraste luokan mestaruuden, Ari tuominen oli toinen ja Jarno Hiltunen kolmas. Järvilä oli vakuuttava voittaen neljä kuudesta ajetusta kierroksesta. Sonkajärven kärkikolmikko oli Hiltunen, Jermu Kotilainen ja Järvilä. Kun taas Iisalmessa voittoon ajoi Ari Tuominen, toiseksi Arttu Vornanen ja kolmas oli Lari Keinänen.