Suojakeli haastoi endurokuskeja Pohjois-Karjalassa

Moottorikelkkailun Case Construction SM käynnistyi perjantaina suojasäässä ja räntäsateessa. Tero Lokka jatkaa toiseen kisapäivään Pro-luokan kärjessä, kun taas Suvi Ruuskanen oli suvereenisti naisten sarjan päivän nopein.

– Olihan tämä raskas kisapäivä: oli paljon lunta ja plussaa, joten reitti oli pattinen ja siten raskas ajaa, kommentoi Pro-luokan Suomen mestaruuteen viime kaudella ajanut rovaniemeläinen Tero Lokka.

– Pyrin ajamaan lujaa, mutta varmasti. Kolmannella pätkällä Eetu Muhonen kuitenkin ajoi nopeamman ajan, joten neljännelle erikoiskokeelle lähtiessä mietin, että nyt on pistettävä vauhtia.

Muhonen joutui kuitenkin keskeyttämään kilpailun neljännellä ek:lla, ja päivän kokonaistuloksissa toiseksi ajoi Pro-luokassa lopulta Juho Jurvanen, ja kolmannelta sijalta lauantain kisaan lähtee Jarkko Tauriainen.

Perjantaiaamuna alkanut kilpailu sisälsi kuusi erikoiskoetta, joiden pituudeksi tuli yli 200 kilometriä. Lauantain toisena kilpailupäivänä edessä on vielä kaksi erikoiskoetta ja noin 90 ajokilometriä.

Kuopiolainen Suvi Ruuskanen tavoitteli ehjänä maaliin pääsyä, mutta päätyikin ajamaan perjantaina naisten luokan kovimman kokonaisajan.

– Kolmella ensimmäisellä ek:lla oli tosi hyvä ajofiilis, mutta neljännellä alkoi loppumaan puhti, ja maalissa lähti melkein jalat alta, hän toteaa rehellisesti.

Tämä on Ruuskasen ensimmäinen kaksipäiväinen endurokilpailu ja toinen kisakausi, jona hän kiertää kaikki sprint- ja endurokilpailut yhdessä Semi-Prossa ajavan miehensä kanssa. Vasta 3,5 kuukautinen ja 2-vuotias lapsi vielä odottavat, että koko riittää kelkan selkään hyppäämiseen.

Ruuskanen nauttii kelkkailussa ja kilpailemisessa siitä, että voi tavoitteellisesti kehittää itseään.

– Lisäksi kaikki huolet ja murheet unohtuvat kelkan selässä, kun sitä keskittyy täysillä ajamiseen.

Kuka on Karjalan kunkku?

Toinen Karjalan kisan kilpailunjohtajista, Tero Piitulainen, kiittelee, että ensimmäinen kilpailupäivä sujui mallikkaasti, vaikka kisa oli pitkä ja niin myös välimatkat.

– Ja vaikka räntää tuli välillä vaakatasossa, kyllä kuskit vaan jaksoivat taistella maaliin asti. Toki keskeytyksiäkin näin raskaassa kisassa aina tulee.

Karjalan Korpi SM-enduro starttasi perjantaiaamuna Tuupovaarasta, mistä se eteni neljän 42-65 kilometrin mittaisen erikoiskokeen viemänä pohjoiseen kohti Lieksaa, missä ajetaan lauantaina vielä kaksi erikoiskoetta lisää. Niiden pituudet ovat 50 km ja 35 km.

Suomen Moottorikelkkailijar ry (SMK ry) järjestää kilpailun yhteistyössä Lieksan moottorikerhon ja Tuupovaaran moottorikerhon kanssa.

Moottorikelkkailusprintin kisakausi starttaa maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Vaalassa.

SMK ry toimii kelkkaharrastajien etujärjestönä ja sen tavoitteena on edistää niin vapaa-ajan kelkkailijoiden kuin myös kilpailijoiden harrastusmahdollisuuksia sekä edesauttaa harrastuksen näkyvyyttä sekä tunnettavuutta.

Karjalan Korpi SM-enduron kaikki tulokset löytyvät täältä.

Kunkin luokan perjantain kolme nopeinta:

SM-Historic
1. Sami Kopra
2. Antti Takanen
3. Joonas Helppi

Legendat B
1. Juha Perkkalainen
2. Hannu Yli-Huumo
3. Timo Korpas

SM-Ladyt
1. Suvi Ruuskanen
2. Venla Jyrkinen
3. Tiia Suurnäkki

SM-Juniorit
1. Eetu Korhonen

Legendat
1. Petri Haverinen
2. Juha Kumpulainen
3. Jukka Leskelä

SM-Masters
1. Tuomo Forsell
2. Jukka Levelä
3. Ville Varis

SM-Pro
1. Tero Lokka
2. Juho Jurvanen
3. Jarkko Tauriainen

Semi-Pro
1. Henrik Rösch
2. Jonas Backlund
3. Joonas Nissinen

Harraste A
1. Juho Tonteri
2. Simo Toivomäki
3. Mikko Koskelo

Harraste B
1. Ville Nieminen
2. Jere Karavirta
3. Marko Sopanen

2022 Kisakalenteri

Case Construction SM sprint
5-6.3 2022 2. SM Sprint Vaala KIHO Palvelut Oy 2 pv
12.-13.3.2022 SM Sprint finaali Kitee 2 pv

Case Construction SM enduro
25-26.2.2022 1. SM Enduro Pohjois-Karjala 2 pv
25-26.3.2022 2. SM Enduro Giant Kemijärvi 2 pv
2.4.2022 3. SM Enduro Salla 1 pv + SM-sarjojen palkintojenjako

Yst. terv.

– Suomen Moottorikelkkailijat ry:n tiedotus –