Case Construction SM Enduro -kausi starttasi tänään Ilomantsissa Pohjois-Karjalassa. Rovaniemeläinen Tero Lokka löysi jälleen parhaimman vaihteensa ja ajoi päivän nopeimman kokonaisajan. Harraste A -luokan voiton vei vasta 17-vuotias luokkanousua tavoitteleva Jere Mononen.
Rovaniemeläinen Tero Lokka on joutunut sprintin puolella jo kolme kertaa nöyrtymään nuoren iisalmelaisen Saku Niskasen edessä ja myös endurossa hän jäi viime kaudella hopealle Niskasen napatessa kultaa, mutta tänään nähtiin jälleen Lokkaa parhaimmillaan.
– Kelkka toimi loistavasti ja niin näytti kuskikin toimivan, Lokka kommentoi lauantaina kilpailun jälkeen.
– Jokunen mutka tuli ajettua vähän pitkäksi, muttei sattunut mitään isompia mokia tai ollut ongelmia.
Päivän ensimmäisellä erikoiskokeella satoi alijäähtynyttä vettä, joka kiusasi kuskeja laittamalla ajolasit umpeen.
– Mutta etenkin kakkos-ek:lla oli mukava ajaa. Kolmannella näkyvyys taas vähän huononi, muttei kuitenkaan satanut, Lokka kommentoi päivän kilpailuolosuhteita.
Lokka vei enduron mestaruuden toissa vuonna ennen kuin Niskanen nousi endurossakin Pro-luokkaan. Siinä missä sprintit vaativat nopeutta heti kisan alkumetreiltä alkaen, niin pitkässä endurossa on Lokan mukaan aikaa vähän herätellä itseään ja löytää oma rytmi ajamiseen.
– Tuntuihan se hyvältä ajaa tänään heti ensimmäisellä ek:lla nopein aika – tiesin heti, että oma vauhti on nyt kohdallaan, Lokka iloitsi.
Niskanen oli päivän lopputuloksissa neljäs ja hänen eteensä kurvasivat myös endurokauden 2021 hopeamitalisti, multialainen Juho Jurvanen sekä Otanmäeltä tuleva Veli-Matti Matikainen.
Viime kausi ei mennyt Jurvasella enduron osalta aivan nappiin, mutta tänään mies yllätti itsensäkin positiivisesti.
– En kauheasti seuraile tuloksia kilpailun aikana, joten toinen sija oli maalissa mukava yllätys, hän kommentoi.
– En tehnyt tänään isompia virheitä ja en ottanut älyttömiä riskejä.
Siinä missä sprintissä pääsee ennakkoon tutustumaan kisareittiin, niin endurossa ei koskaan tiedä, mitä seuraavan patin tai nypyn takana on vastassa.
– Vaarapaikat on kyllä aina merkitty hyvin, mutta jos ajaa liian kovaa, voi tulla pahoissa paikoissa herkemmin mokia. Endurossa ei saisi ajaa ylikovaa, muttei toisaalta liian hiljaakaan, eikä aina ole niin helppo arvioida, mikä on sopiva vauhti, Jurvanen pohdiskelee.
Hän ei ole päässyt kauheasti ajamaan tänä vuonna.
– Vähän jännitti, miten menee ja nyt jännittää vielä enemmän ensi viikonlopun kisa, kun kerran täällä meni näin hyvin.
Endurokausi jatkuu viikon päästä lauantaina Karstulassa, missä vastassa on niin ikään kolmen erikoiskokeen mittainen, mutta kokonaiskilometreiltään lyhyempi SM-enduro.
Nopeita nuorukaisia
Vasta 15-vuotias Utajärvellä Pohjois-Pohjanmaalla asuva Atte Moilanen aloitti kelkkailussa kilpailemisen tämän kauden sprinttikipailuista ja tänään hän kisasi ensimmäisen endurokilpailunsa ja ajoi SM Juniorit -luokan voittoon.
– Tuntui hyvältä ajaa ja reitti oli hyvä: oli patikkoa ja vika ek oli nopeaa reittiä. Aamun vesisade oli vähän haastava, SM Pro:ssa ajavan isoveljensä Aleksi Moilasen jalanjälissä tuleva ja jo ihan pikkupojasta lähtien kelkkaillut Moilanen pohdiskelee.
Vaikka nuorukainen onkin ajanut harjoitusmielessä pidempiäkin lenkkejä, ne eivät ole olleet verrattavissa lauantain 133 erikoiskoekilometriin, joiden päälle tuli vielä reilut 30 kilometriä siirtymiä.
– Toisen ek:n puolivälissä tuntui, että väsyttää, mutta sitten se unohtui ja tuntui, että tähähän voisi jatkaa vaikka loputtomiin.
SM Junioreissa toiseksi ajoi tänään Lauri Penttilä ja kolmanneksi Santeri Heinonen.
Harraste A -luokan voiton vei sen sijaan 17-vuotias Joensuun kupeesta tuleva Jere Mononen, joka on kilpaillut jo useamman kauden ensin junioreissa ja nyt ensimmäistä vuotta harrasteluokassa.
– Vaikka alussa oli vähän ongelmia kelkan kanssa, niin vauhti riitti ja reitti oli mukava ajaa.
Tämän päivän luokkavoiton lisäksi tämän kauden sprinttihopea harrasteluokassa ovat Monosen parhaat saavutukset tähän mennessä.
– Vahvuuksiani ovat nopea reagointikyky ja reitinlukutaito.
Monosen tavoite on tällä kaudella luokkansa voitto endurossa ja nousu kilpailemaan ensi kaudelle Semi-Pro:hon.
Harraste A:n toiseksi ajoi lauantaina Ville Nieminen ja kolmanneksi Pauli Partanen.
Muiden luokkien lauantain kolme parasta löydät tuloksista alempaa.
Ilomantsin kaudenavausenduron järjestävänä seurana toimi Tuupovaaran Moottorikerho. Kilpailunjohtaja Tero Piitulainen vahvistaa, että päivä sujui mallikkaasti ja kuskit saivat kokea kunnon perinteistä estävyyttä koettelevaa enduroa.
– Keskeytyksiä tuli, etenkin teknisten vikojen takia, mutta niitä tulee aina näin pitkissä kilpailuissa, mutta isoilta loukkaantumisilta vältyttiin.
Piitulainen kiittelee etenkin laajaa järjestäjäporukkaa.
– Talkoolaisia oli mukana liki yhtä paljon kuin osallistuvia kuskeja, sillä tienylityksiä oli paljon ja pelkästään ensiapuhenkilöstöäkin oli kymmenkunta. Ilman talkoolaisia näitä kilpailuita ei järjestettäisi.
Suomen Moottorikelkkailijat eli SMK ry järjestää enduro- ja sprintkilpailut yhdessä yhteistyöseurojensa kanssa sekä toimii kelkkaharrastajien etujärjestönä. SMK ry:n tavoitteena on edistää niin vapaa-ajan kelkkailijoiden kuin myös kilpailijoitten harrastusmahdollisuuksia sekä edesauttaa harrastuksen näkyvyyttä sekä tunnettavuutta.
Ilomantsin SM-enduron kaikki tulokset: https://kelkkatulokset.fi/Ilomantsi2023/
Ilomantsin SM-enduron luokkatulokset/top3:
Historic
1. Heikki Häyrynen (Kainuun Moottorikerho Ry)
2. Jerri Tuominen (Hämeen Safarikelkkailijat Ry)
3. Ilkka Haverinen (Kainuun Moottorikerho Ry)
Legendat B
1. Petri Vesterinen (Viitasaaren Lumikot Ry)
2. Juha Perkkalainen (Kartanon Moottorikelkkailijat Ry)
3. Reijo Muhonen (Itä-Savon Moottorikelkkailijat Ry)
SM-Ladyt1. Tanja Kaitainen (Kaakkoisrajan kelkkateam ry)
2. Venla Jyrkinen (Oulun Seudun Moottorikelkkailijat ry)
3. Jenna Pitkänen (Lumi-Savon Moottorikelkkailijat Ry)
SM-Juniorit
1. Atte Moilanen (Sbc Racing Team Ry)
2. Lauri Penttilä (Haminan Seudun Moottorikelkkailijat ry)
3. Santeri Heinonen (Laihian Moottorikelkkailijat Ry)
Legendat
1. Petri Partala (Kuhmoisten Moottorikelkkailijat Ry)
2. Petri Mononen (Korpi Racing Ry)
3. Petri Haverinen (Lumi-Savon Moottorikelkkailijat Ry)
Harraste B
1. Aapo Savolainen (Marja-Savon Moottorikelkkailijat Ry)
2. Petri Rajaniemi (Nivalan Moottorikelkkailijat Ry)
3. Joni Nissinen (Ylä-Savon Moottorikelkkailijat Ry)
Masters
1. Matti Välitalo (Arctic Race Rovaniemi ry)
2. Tommi Haavikko (Arctic Race Rovaniemi ry)
3. Markku Immonen (Keski-Karjalan Moottorikelkkailijat Ry)
SM-Pro
1.Tero Lokka (Lapin Moottorikelkkailijat Ry)
2. Juho Jurvanen (Läntisen Keski-Suomen Moottorikelkkailijat Ry)
3. Veli-Matti Matikainen (Kainuun Moottorikerho Ry)
Semi-Pro
1. Juho Tonteri (Joutsan Seudun Lumikissat Ry)
2. Markus Timonen (Lieksan Moottorikerho ry)
3. Kristian Niskanen (Lumi-Savon Moottorikelkkailijat Ry)
Harraste A
1. Jere Mononen (Korpi Racing Ry)
2. Ville Nieminen (Sysmän Moottorikelkkailijat Ry)
3. Pauli Partanen (Ylä-Savon Moottorikelkkailijat Ry)
Kauden 2023 kilpailukalenteri
Case Construction SM Sprint
4.-5.2.2023 1.SM Sprint Soini 2 pv, järjestäjä Soinin Moottorikerho ry, S-Moke
18-19.2.2023 2. SM Sprint Kajaani (finaali) 2 pv, järjestäjä Kainuun Moottorikerho Ry KaMK
Case Construction SM Enduro
25.2.2023 1. SM Enduro Ilomantsi, järjestäjä Tuupovaaran Moottorikerho Ry TuupoMK
4.3.2023 2. SM Enduro Karstula, järjestäjä Kouheron Kelkkailijat Ry KoKe
25.3.2023 4. SM Enduro Kemijärvi + Gaala, järjestäjä Kemijärven Moottorikerho Ry KeMot
Kelkkakunkku
29.4.2023 Tahko Mountainin eturinteissä ajetaan kilpaa sprintissä, hillclimbissa ja snowcrossissa. Järjestävä seura: Kelkkakunkku Ry
SMK ry:n pääyhteistyökumppani ja SM-sarjojen päätukija on Rentti/Tracwest Oy, joka toimii CASE maanrakennuskoneiden maahantuojana. Yrityksellä on Suomessa toimipisteitä niin Tuusulassa, Pirkkalassa, Honkajoella kuin Oulussa.
Tervetuloa mukaan seuraamaan moottorikelkkailua!