Ville Ylianttilalle enduron SM Pro-luokan mestaruus

Vasta jokusen vuoden kilpailleelle rovaniemeläiselle Ville Ylianttilalle tuli yllätyksenä, että hän ylsi SM Pro-luokan voittoon jo nyt. Kauden päätöskilpailun voiton vei lauantaina Sallassa kuitenkin kerhotoveri Matti Välitalo. Myös joukkuekilpailun voitto meni lauantaina rovaniemeläisille. SM Ladyt -luokan voittoon ajoi Sallassa järvenpääläinen Rosa Lindfors, joka samalla sinetöi itselleen myös Suomen mestaruuden.

Sallan osakilpailu päätti enduron kisakauden lauantaina. Peräti 146 kuljettajaa starttasi kilpailuun, joka koostui kahdesta 62 ja 52 kilometrin pituisesta erikoiskokeesta sekä niiden välisistä siirtymistä. Yhteensä kisalla oli pituutta yli 130 kilometriä.

Siinä missä tämän endurokauden muut osakilpailut on jouduttu ajamaan aika lailla raskaassa plussalumessa, niin nyt kuskit saivat nauttia Lapin puuterista ja auringonpaisteestakin.

Tiukka päätöskilpailu

Edellisen osakilpailun voittoon Kemijärvellä ajanut Matti Välitalo ajoi myös nyt lauantaina SM Pro -luokan nopeimman kokonaisajan. SM Pro -luokan mestaruuteen se ei kuitenkaan riittänyt.

– Päätöskisa meni hyvin, ja kelkka pysyi reitillä, vaikka riskirajoilla mentiinkin. Tiesin, että Ville (Ylianttila) tulee lujaa, ja vaikka ensimmäiselle ek:lle ajoinkin pohjat, Ville laittoi kaasua lisää vikalle pätkälle ja oli pikkusen nopeampi. Oli kuitenkin makiaa voittaa viimeinen kisa, vaikka Ville veikin mestaruuden, Välitalo kommentoi.

Mies on silminnähden tyytyväinen SM-hopeaansa.

– Kausi meni yli odotusten; en odottanut, että pystyisin taistelemaan kärkisijoista.

Välitalo myös kiittelee, että keli tarjoili lauantaina tämän kauden parasta.

– Aamulla satoi lunta, mutta aurinkokin paistoi päivällä, ja oli pakkasta. Sen myötä reitti ei ollut yhtä raskas kuin kauden muissa kisoissa. Isoa pattia toki oli, koska lunta riitti, mutta välillä oli nopeaakin pätkää, hän kuvailee lauantain kisareittiä.

Lauantaina toiseksi ajanut ja SM Pro -luokan mestaruuden varmistanut Ville Ylianttila nautti niin ikään lauantain olosuhteista.

– Ekaa kertaa saatiin tällä kaudella ajaa kunnon Lapin pakkaslumireittiä ja vieläpä auringonpaisteessakin – olo oli kuin olisi kotiin tullut, kun pääsi ensimmäiselle ek:lle, Ylianttila fiilistelee.

Ylianttila ajoi lauantaina taas omien sanojensa mukaan mukavan rutiinisuorituksen.

– Koko kausi on mennyt ilman ajovirheitä ja suurempia ongelmia, jos nyt ei oteta huomioon niitä Rovaniemen tulipalohommia, hän toteaa naureskellen ja viittaa siihen, miten Rovaniemen osakilpailussa hänen kelkkansa syttyi pariinkin kertaan tuleen kesken kilpailun.

– Koko kausi on ollut mukavaa ajamista, ja kaikki on toiminut, ja varmasti on ollut ripaus onneakin mukana, hän lisää.

Ylianttila aloitti kilpailemisen vasta jokunen vuosi sitten. Kaksi vuotta sitten hän vei Semi-Pro:n mestaruuden, ja oli viime kaudella SM Pro:ssa 5.

– Tuli yllätyksenä, että näin nopeasti pystyin voittamaan SM Pro:n mestaruuden. Vähän jopa herkistyin tänään, kun ajoin vikalta pätkältä maaliin, kun tiesin, että mestaruus oli siinä. Nyt tuntuu mahtavalta, ja on kyllä ollut hauskaa koko kauden.

Ensi kautta mies ei vielä suostu lyömään lukkoon suuntaan tai toiseen.

– Tänään keskityn juhlimaan mestaruutta – myös Arce:n (Arctic Race Rovaniemi) joukkuemestaruutta kerhotovereiden kanssa. Huomenna suuntaan sitten neljän päivän kelkkareissulle Jäämerelle, Yianttila paljastaa.

SM Pro -luokan kolmanneksi ajoi lauantaina Sallassa kuopiolainen Arto Järvenpää, joka samalla vahvisti itselleen SM Pro -luokan pronssia koko kaudelta.

Vuoden takaisesta kisakokeilusta Suomen mestaruuteen

SM Ladyt -luokan voittoon ajoi Sallan päätöskisassa Rosa Lindfors, joka vei myös Suomen mestaruuden.

– Ihan hyvin meni: perusvarmaa ajoa ja ei virheitä, hän kommentoi vaatimattomasti.

– Reitti oli pehmeä ja ihan mukava. Ensimmäinen ek oli itselleni liian nopeaa reittiä, liikaa suoraa. Toinen ek oli paremmin omaan makuuni, kun oli enemmän mutkaa ja sai työskennellä enemmän kelkan kanssa, hän kuvailee Sallan kisan reittejä.

Ja mestaruushan siitä taisi samalla napsahtaa, hän lisää naureskellen.

– Tuntuu hyvältä, ja olen kyllä yllättynyt ja ylpeä itsestäni.

Lindforsin kisaura sai alkunsa vasta vuosi sitten.

– Kerhotoverit yrittivät vuosia houkutella minua mukaan kisoihin, ja viime kaudella viimein uskaltauduin kokeilemaan ja kävin ajamassa yhden enduron. Se meni ihan hyvin, niin suostuin nyt sitten tällä kaudella ajamaan kaikki kilpailut, niin sprintit kuin endurot. Olihan se aika matkustamista kiertää kaikki kisat Järvenpäästä käsin.

Kerhotoverit ovat jo kovasti houkutelleet Lindforsia mukaan myös ensi kaudelle.

– Se jää nähtäväksi, vielä en ole tehnyt mitään päätöksiä. Täytyy ensin juhlia tätä voittoa, hän mietiskelee.

Kausi kunnialla pakettiin

Sallan enduro päätti tämän talven endurokauden. Päätöskilpailun kunkin luokan kolme parasta kuskia sekä kaikkien luokkien SM-mitalistit/luokkamitalistit löydät listattuna alta, ja kaikki lauantain ja kauden tulokset alempaa tuloslinkkien kautta.

Viime lauantain päätöskilpailun järjestävänä kerhona toimi Sallan Moottorikelkkailijat. Kilpailun johtaja Vesa Kunnari vahvistaa, että kisapäivä sujui hyvin ja ilman suurempia loukkaantumisia.

– Kisapäivä meni oikein hyvin, eikä sattunut perus olkapää- ja polvihaavereita vakavampia onnettomuuksia. Järjestäjien puolella olemme tyytyväisiä, Kunnari toteaa ja kiittelee kaikkia mukana olleita työpanoksesta kilpailun hyväksi.

Suomen Moottorikelkkailijat ry eli SMK ry järjestää enduro- ja sprintkilpailut yhdessä yhteistyökerhojensa kanssa ja toimii kelkkaharrastajien etujärjestönä. SMK ry:n tavoitteena on edistää niin vapaa-ajan kelkkailijoiden kuin myös kilpailijoitten harrastusmahdollisuuksia sekä edesauttaa harrastuksen näkyvyyttä sekä tunnettavuutta.

SMK kiittää kaikkia yhteistyökerhojaan sekä kaikkia kilpailijoita tiimeineen ja tukijoukkoineen sekä kaikkia lajin parissa toimivia ja lajia seuraavia kuluneesta kaudesta. Lisäksi suuret onnittelut kaikille mestareille!

Kauden päätösgaala, palkintojenjako, vuosikokous sekä lajipäivät käydään 20.4. Vuokatissa. Lue lisää täältä: https://smkry.fi/gaala-vuosikokous-20-4-vuokatissa/

Sallan enduron 23.3. tulokset/joka luokan top3:

Jokamiesluokka
1. Ari Lemponen (Etelä-Pohjanmaan Moottorikelkkailijat Ry)
2. Jari Palhomaa (Mikkelin Moottorikerho Ry)
3. Tuomas Karjalainen (Kemijärven Moottorikerho Ry)

Legendat B
1. Juha Perkkalainen (Kartanon Moottorikelkkailijat Ry)
2. Petri Vesterinen (Viitasaaren Lumikot Ry)
3. Ari Pietilä (Muhoksen Kelkkakerho Ry)

SM-Ladyt1. Rosa Lindfors (Järvenpään Moottorikelkkailijat Ry)
2. Noora Nummijoki (Kauhajoen Moottorikelkkailijat Ry)
3. Tiia Suurnäkki (Kuusamon Moottorikelkkailijat Ry)

Juniorit
1. Ville Metsoharju (Viitasaaren Lumikot Ry)
2. Joonatan Juntunen (Kainuun Moottorikerho Ry)
3. Jesper Hoffren (Lumi-Savon Moottorikelkkailijat Ry)

Legendat
1. Johan Kostamo (Ylä-Savon Moottorikerho Ry)
2. Petri Partala (Kuhmoisten Moottorikelkkailijat Ry)
3. Mikko Nyyssönen (Marja-Savon Moottorikelkkailijat Ry)

Harraste B
1. Onni Ilvonen (Lumi-Savon Moottorikelkkailijat Ry)
2. Pasi Lammela (Lumi-Savon Moottorikelkkailijat Ry)
3. Mauno Sarajärvi (Taivalkosken Kelkkailijat Ry)

Masters
1. Hannu Moilanen (Kuhmon kelkkateam ry)
2. Joni Juvonen (Keski-Karjalan Moottorikelkkailijat Ry)
3. Jussi Ketonen (Laihian Moottorikelkkailijat Ry)

SM-Pro
1. Matti Välitalo (Arctic Race Rovaniemi ry)
2. Ville Ylianttila (Arctic Race Rovaniemi ry)
3. Arto Järvenpää (Heinäveden Moottorikelkkailijat Ry)

Semi-Pro
1. Aapo Savolainen (Korpi Racing Ry)
2. Niki Nummijoki (Kauhajoen Moottorikelkkailijat Ry)
3. Antti Kankaanpää (Muhoksen Kelkkakerho Ry)

Harraste A
1. Väinö Löytynoja (Muhoksen Kelkkakerho Ry)
2. Petri Rajaniemi (Nivalan Moottorikelkkailijat Ry)
3. Ralle Tuominen (Orimattilan Moottorikerho ry)

Kaikki lauantain tulokset: https://kelkkatulokset.fi/Salla2024/

Enduron 2024 SM- ja luokkakohtaiset tulokset/joka luokan top3:

Jokamiesluokka
1. Jari Palhomaa (Mikkelin Moottorikerho Ry)
2. Tuomas Karjalainen (Kemijärven Moottorikerho Ry)
3. Ari Lemponen (Etelä-Pohjanmaan Moottorikelkkailijat Ry)

Legendat B
1. Petri Vesterinen (Viitasaaren Lumikot Ry)
2. Juha Perkkalainen (Kartanon Moottorikelkkailijat Ry)
3. Ari Pietilä (Muhoksen Kelkkakerho Ry)

SM-Ladyt1. Rosa Lindfors (Järvenpään Moottorikelkkailijat Ry)
2. Elina Palojärvi (Kemijärven Moottorikerho Ry)
3. Suvi Ruuskanen (Pohjois-Savon Moottorikelkkailijat Ry)

Juniorit
1. Jesper Hoffren (Lumi-Savon Moottorikelkkailijat Ry)
2. Joonatan Juntunen (Kainuun Moottorikerho Ry)
3. Niko Välitalo (Arctic Race Rovaniemi ry)

Legendat
1. Mikko Nyyssönen (Marja-Savon Moottorikelkkailijat Ry)
2. Anssi Viskari (Mikkelin Moottorikerho Ry)
3. Johan Kostamo (Ylä-Savon Moottorikerho Ry)

Harraste B
1. Onni Ilvonen (Lumi-Savon Moottorikelkkailijat Ry)
2. Pasi Lammela (Lumi-Savon Moottorikelkkailijat Ry)
3. Heikki Leinonen (Kainuun Moottorikerho Ry)

Masters
1. Hannu Moilanen (Kuhmon kelkkateam ry)
2. Aki Kinnunen (Korpi Racing Ry)
3. Jussi Ketonen (Laihian Moottorikelkkailijat Ry)

SM-Pro
1. Ville Ylianttila (Arctic Race Rovaniemi ry)
2. Matti Välitalo (Arctic Race Rovaniemi ry)
3. Arto Järvenpää (Heinäveden Moottorikelkkailijat Ry)

Semi-Pro
1. Aapo Savolainen (Korpi Racing Ry)
2. Niki Nummijoki (Kauhajoen Moottorikelkkailijat Ry)
3. Antti Haiko (Viitasaaren Lumikot Ry)

Harraste A
1. Petri Rajaniemi (Nivalan Moottorikelkkailijat Ry)
2. Väinö Löytynoja (Muhoksen Kelkkakerho Ry)
3. Veikka Moilanen (Sotka MC ry)

Kaikki SM-/luokkatulokset: https://kelkkatulokset.fi/SM-Enduro2024.pdf

– Suomen Moottorikelkkailijat ry:n tiedotus –